Outoa oli katsoa 16. marraskuuta televisio-ohjelmassa ”A-talk” Sakari Sirkkasen yksipuolista, vihaa ja pelkoa kylvävää esitystä.
Unkarista päin katsottuna maailmaa on hieman ristiriitaista seurata kaikkitietävän ja aggressiivisesti toimivan Sakari Sirkkasen väkinäistä rimpuilua (viimeksi “A-talk”, 16.11.). Niillä hän pyrkii todistamaan tietävänsä kaikkia muita – jopa puolustusministeriä – paremmin sen, että venäläinen on katala roisto, jota tulee pelätä. (A-talkin päätoimittaja voisi huomauttaa hänelle, että jos kerran on pakko esiintyä lajinsa priimuksena, voisi edes jättää liiallisen käskymuotojen viljelyn vähemmälle – tai jos puolustusministeri on jo kolmesti todennut, ettei jostakin asiasta ole todisteita, sen varaan ei kannattaisi enää rakentaa uusia kysymyksiä.)
Unkarin tapahtumia tuntevalle oli outoa katsoa tätä Sirkkasen yksipuolista, vihaa ja pelkoa kylvävää esitystä. Siinä hän syytti Venäjää tarkemmin määrittelemättömillä käsitteillä (kuten hybridivaikuttaminen jne.) sellaisista toimista, joita on havaittavissa kaikkialla muuallakin.
Suomessa asuva unkarilainen olisi mielellään kysynyt Sirkkaselta, miksei hän esittänyt ministeri Antti Kaikkoselle kysymyksiä myös lännen hybriditoiminnasta ja siitä, miten voimme puolustautua paitsi Venäjän, myös länsimaiden ”hybridi”-hyökkäyksiltä: esimerkiksi Nord Stream-kaasuputkien räjäyttämiseltä, tai siltä, että läntiset tiedustelupalvelut luovuttivat Unkarin ja Venäjän ulkoministerien neuvottelujen äänitallenteet vasemmistolaiselle medialle ennen Unkarin vaaleja.
Olisi voinut myös kysyä, miten voimme suojautua siltä, ettei Yhdysvallat salakuuntele Angela Merkeliä tai vaikkapa Alexander Stubbia, etteivät Yhdysvaltojen ja EU:n taustavoimat voisi puuttua muiden maiden – kuten Puolan, Romanian tai Unkarin – vaaleihin, rahoittaa ja rakentaa tyhjästä uusia vasemmistoliberaali-puolueita, (valtaan autetulla Tisza-puolueella on 29 jäsentä), ettei EU-johto sovella jäsenvaltioihin kaksoisstandardeja, ja ettei ennen vaaleja käytetä salaisia algoritmeja, jotka häivyttävät suverenistien tahojen, puolueiden sisällöt digitaalisesta tilasta.
Voidaanko tällaista Ylen kaltaista näin yksipuolista mediaa pitää objektiivisena?
Kari Kuusisaari,
vapaatoimittaja




